Alkukesän kuulumisia Afrikasta

(Tansania & Uganda)

Innostava nettikonferenssi Tansanian pioneereille

Tansanian Zaramo-heimosta kastettiin hiljattain kuusi uutta uskovaa

Toukokuulle suunniteltu missiomme Itä-Afrikkaan typistyi lopulta iltapäivän nettikonferenssiksi. Olemme kiitollisia, että edes siten saatoimme jatkaa Dar-es-Salaamin kurssilta kesällä 2019 valmistuneiden innokkaiden pioneerien jatkokoulutusta. Monikansallinen opetustiimimme hoiti osuutensa Suomesta, Indonesiasta, Singaporesta, Thaimaasta ja Ugandasta käsin. Iloitsimme kannustavista raporteista: työ on edennyt uusien heimojen keskuuteen useammalla alueella Tansaniassa; uusia seurakuntia oli syntynyt etelän Masai- ja Vidunda-heimojen alueille; muslimeja on saavutettu ilosanomalla ja tullut uskoon. Kiitämme Jumalaa odotukset ylittäneestä hedelmästä pioneerityössä!  – Jonathan Lemmetti

Yöradio kukoistaa pandemiasta huolimatta

Pastori John Magaban terveisiä Ugandasta: ”Olemme todella iloisia tästä radiotyöstä! Saamme soittoja eri puolilta maata. Jopa hallituksen johtohenkilöt ovat ottaneet yhteyttä kertoakseen ohjelmiemme olleen siunaus näissä poikkeusoloissa. Saimme sunnuntaiaamuiksi lisää lähetysaikaa voidaksemme pitää yhteyttä seurakuntaamme, koska heikot internetyhteydet eivät sitä verkossa mahdollista. Jokaisen ohjelman lopulla studioon tulvii soittoja pelastusta etsiviltä enemmän kuin ehdimme lähetyksen aikana vastata; heille annetaan mahdollisuus ottaa yhteyttä ohjelma-ajan ulkopuolella. Tämän pandemian aikana radion merkitys on kasvanut. Ihmisiä tulee uskoon joka viikko – odotamme kuitenkin Jumalalta vieläkin enemmän!”

Ruoka-apua valmiina kuljetukseen

”COVID-19:n vuoksi seurakuntamme jäsenet ja ympäröivän alueen asukkaat kärsivät ruuan puutteesta. Alkuun suurin osa selviytyi ihan hyvin saadessaan ruokarahaa lähistön kahviplantaasilta, mutta monet joutuivat rajoitusten vuoksi lopettamaan työnsä ja ovat sen seurauksena nähneet nälkää. Kiitos Jumalalle, että Africa Renewal Ministries -kumppanuusjärjestön ystävät järjestivät ruokaa 105 perheelle. Saimme myös hallituksen edustajilta luvan toimittaa ruokaa paikallisille asukkaille. Olemme niin ikään kiitollisia GNN:n jo toimittamasta lisäavusta radiotuen ohella. Saakoon Herra siunata teitä ja koko GNN-tukijoukkoa!”

Lähetä leipäsi

Francis (oikealla) yhdessä v. 2012 uskoon tulleen miehen kanssa

Saarnaaja 11:1 sanoo: ”Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan mittaan saat sen takaisin.”

Toukokuussa sain alla olevan viestin Afrikan kumppaniltamme Francisilta.

”Hei pastori Arto! Kävelin tänä aamuna puutarhapalstalle yhdessä sen hoitajan kanssa. Matkalla kysyin mieheltä, miten tämä oli tullut uskoon. Hän kertoi uteliaisuudesta menneensä katsomaan työntekijäkonferenssia Muleetessa vuonna 2012. Pastoreille pitämäsi luennon lopussa olit yllättäen kysynyt, oliko paikalla ketään, joka haluaisi tulla uskoon. Tämä mies oli ainoana kävellyt esille ja olit johtanut hänet syntisen rukoukseen. Hedelmä tuolta päivältä on kestänyt!”

Ugandan ajankohtainen yöradio

Ugandan Yöradio saavuttaa

Tiukat liikenne- ja kokoontumisrajoitukset ovat romahduttaneet seurakuntien toiminnot, aiheuttaen suuria vaikeuksia. Kaukana pääkaupungista epävarmat nettiyhteydet rajoittavat yhteydenpidon soittojen sekä tekstiviestien varaan.

Mutta tukemamme ’Yöradion’ ohjelmat kantavat Ugandan lisäksi neljän naapuri-maan alueille Itä-Afrikassa. Kuuluvuusalueella elää noin 30 miljoonaa ihmistä. Selkeätä evankeliumin julistusta kuuntelevat myös ei-kristityt. Monet heistä ovat kääntyneet Jeesuksen seuraajiksi. Radio-ohjelmia eivät kokoontumisrajoitukset koske. Nykytilanteessa päätimme tuplata tuen ohjelmien lähettämiseen. Pastori John Magaban aloittaman ohjelmatiimin lähetyksiä kuullaan nyt viikoittain keskiviikko-, perjantai- ja sunnuntaiaamuisin. Soittopalautetta tulvii studioon joka kerta ohjelmien lopussa.

• Haluaisitko tukea tätä vaikuttavaa työmuotoa? Voit tehdä sen ’Lahjoita’-sivullamme.

Jumala toimii kotimaan missiossa

15.3.2020 | Pastori Ndegwa yhdessä kasteelle menevien kanssa

Vantaan kansainvälinen seurakunta (VICF) on missiokohteemme kotimaassa – hengellinen koti kaikille kansoille. Juuri ennen kuin Covid-19 rajoitukset sulkivat kokoontumiset, kastoimme kuusi uutta uskovaa! Onneksi olemme VICF:n alusta lähtien keränneet vierailijoiden luvalla heidän yhteystietonsa voidaksemme olla heihin yhteydessä. Nyt voimme helposti kokoontua yhteen videopalvelun välityksellä.

Francis Tusiime Suomessa!

Francis Tusiime on Jumalan kutsuma ja valtuuttama pioneerilähetti saavuttamattomien kansanryhmien keskuuteen Tansaniassa. Tutustuimme häneen jo vuosikymmen sitten, kun hän toimi tulkkinamme Länsi-Ugandan pastorikonferensseissa, joissa puhuimme vuosittain. Tuolloin Francis myös hakeutui pioneerityöhön Dar-es-Salaamiin, jossa keskittyi Zaramo-heimoon (1,2 milj.) ja nykyisin vielä laajemmin. Hän oli linkkimme sinne, kun järjestimme valmennusta saavuttamattomien heimojen työhön (2019).

Palavasieluisen rukoilijan ja julistajan työn hedelmänä syntyi jo ennen Tansaniaan lähtöä yli 10 seurakuntaa Ugandassa. Ugandan Community Churches siunasi hänet työhön Tansaniassa. Varojen puutteessa ja lähetyskutsun polttaessa sisintä, Francis sai rukouksessa idean alkaa kasvattaa kanoja kotipihallaan. Munien tuotolla hän huolehti äidistään ja pystyi säästämään varoja heimotyöhön Tansaniassa.

Suomi-vierailun aikana teemme seurakuntavierailuja sytyttäen näkyä seurakunnan unohdetusta kutsumuksesta kansojen keskelle ja rukoilemme ihmisten puolesta.

Arto Sädeaho, pj.
GNN Finland ry.

Francisin Suomen ohjelma 5.-20.2.2020

Pääkaupunkiseutu:  8.-12.2 (la-ke) / 19.2. (ke)
8.2. (la) klo 20-24 | VICF Prayer Night – Vantaa International Christian Fellowship, Vantaan Minttukirkolla (engl.)
9.2. (su) klo 11:00 | New Hope Church, Leppävaara, Albergan kartano (engl.)
9.2. (su) klo 16:00 | VICF Sunday Service, Vantaan Minttukirkolla (engl.)
10.2. (ma) klo 19:00 | Malmin Saalem / Saavuttamattomat kansat
11.2. (ti) klo 18:30 | Risteyspaikka-srk, Hki / Lähetysilta
12.2. (ke) klo 18:00 | VICF Bible Study & Prayer, Vantaan Minttukirkolla (engl.)
19.2. (ke) klo 18:00 | VICF Bible Study & Prayer, Vantaan Minttukirkolla (engl.)

Savon kierros:  13.-17.2. (to-ma)
13.2. (to) klo 13:00 | Suonenjoki / Päiväkeidas (hsrk)
13.2. (to) klo 18:00 | Rautalampi (hsrk)
14.2. (pe) klo 18:00 | Lapinlahti (hsrk) / Nuoret
16.2. (su) klo 11:00 | Iisalmi (hsrk) / Lähetyskokous

Tervetuloa mukaan!

Arto, Francis ja Jonathan Radio Patmoksessa (GNN:n ohjelma-aika keskiviikkoisin klo 20 ja uusinta lauantaisin klo 20)

Hyvää uutta vuotta!

Uusi kokemus Jakartassa

Tämän työn kautta saimme tavata suuren joukon paikallisia lapsia.

On ällistyttävää nähdä miten Jumala toimii. Marraskuussa 2019 kävimme ensi kertaa tapaamassa Jakartan katulapsia eräällä radanvarren slummialueella. Siellä lapset jo odottivat ahtaassa, hiostavassa tilassa tuloamme. Meteli oli korvia huumaavaa. Vuorollani opetin lapsille ensin uusia leikkejä ja sitten kerroin uskoontulostani lapsena.

Michael, Jakartan katulapsityön pioneeri

Tämän katulapsityön aloittaja on entinen Sumatran raamattukoulun oppilas, alamaailmasta uskoon tullut Michael. Valmistuttuaan hän alkoi tavoittaa entisiä kumppaneitaan ja sen oheen syntyi työ katulasten parissa. Michael vierailee myös eri puolilla Indonesiaa antaen huumevalistusta viranomaisten valtuutuksella. Kaupunkien oppilaat kootaan joskus stadionille, jossa Michael kertoo huumeiden vaaroista samalla kertoen uskosta, joka muutti kaiken.

– Jonathan Lemmetti

GNN:n uusi ohjelmasarja Radio Patmoksessa

Jumala on avannut meille jokaviikkoisen ohjelman Radio Patmoksen kanavilla. Olemme tästä hyvin kiitollisia!

Ohjelmasarjamme nimi on ”Jotta he saisivat kuulla”. Ohjelmissa keskitymme maailman saavuttamattomien kansojen haasteeseen ja kerromme tapahtumista evankeliumin eturintamilla.

Tämä GNN Finland ry:n toimittama ohjelma kuullaan Radio Patmoksen aalloilta joka keskiviikko klo 20:00. Uusinta saman viikon lauantaina klo 20:00.

Radio Patmosta voit kuunnella verkossa täältä: https://www.patmosplus.fi/radio

Tansanian Lähetyskurssin terveiset!

06/2019 | Tämän historiallisen kurssin avausiltana ilma oli täynnä odotusta. Tällaista lähetysvalmennusta, joka keskittyy saavuttamattomien kansojen (UPG: unreached people groups) tavoittamiseen, ei ollut Tansaniassa ennen järjestetty. Nyt oli Dar es Salaamilaisessa hostellissa 42 pastoria kokoontuneena oppimaan lähetystyöstä saavuttamattomien parissa.

Emmanuel ja Maria, kurssin osanottajia

Kolmen viikon kurssiohjelma oli hyvin intensiivinen ja sisällöltään vaativa ja monipuolinen. Päivät alkoivat aamuviideltä rukouksella ja jatkuivat parituntisen iltapäivätauon jälkeen iltayhdeksään. Kurssin edetessä osallistujien into ei kuitenkaan hiipunut, vain jatkoi kasvamistaan. Viikonloppuisin pastorit palasivat huolehtimaan seurakunnistaan, joiden aikana itse mm. järjestimme nuorisokonfferenssin, sekä ”Näkyaamiaisen” yrittäjille, vierailimme Zaramo-kylällä ja saarnasimme paikallisissa seurakunnissa.

Valmistumisjuhla

Päätösjuhlassa oppilaat olivat pukeutuneet akateemisiin kaapuihin ja lakkiin.

Päättäjäispäivänä noin 150 ihmistä oli kokoontunut juhlimaan yhdessä. Läsnä oli perheenjäseniä, ystäviä, paikallishallintoa, kuten myös hostellimme omistaja. Ilmapiiri oli riemullisen vapautunut. Oppilaiden edustaja piti puheen kertoen siitä, mitä he olivat oppineet. He olivat saaneet työkaluja saavuttamattomien kansojen tavoittamiseen. Heidän ymmärryksensä lähetystyöstä oli avartunut ja he oivalsivat, ettei se ole yksin länsimaisille läheteille; tämä kutsu – Jumalan sydämen syke – on tarkoitettu myös Tansanian seurakunnille.

Nyt syyskuussa Francis, Tansanian lähettimme Ugandasta, kertoi meille innoissaan, että liki puolet osallistujista ovat jo alkaneet laittaa kurssilta ammennettua tietoa käytäntöön uusilla kylillä niin lähialueillaan kuin kauempanakin. Miten mahtavia uutisia! Yksi heistä, Brian, järjesti pastoriseminaarin, opettaen osallistujille uusien heimojen tavoittamisen käytännöistä. Samalla hän jatkaa jo aloittamaansa työtä uudella kylällä, oppimiaan periaatteita hyödyntäen.

Pastori Sadoki aloitti työn kolmella uudella kylällä. Tässä hän on kurssipaidassaan, yhdessä tuoreen uskovan kanssa.

Mainio tulkkimme, pastori Jane, raportoi: ”Koulutuksen osanottajat ovat kiitollisia GNN:n lähetyskurssista. He alkoivat tehdä muutoksia aiempiin toimintatapoihinsa, ajatellen erityisesti alueensa saavuttamattomia heimoja. Eräs nainen lähti Masai-heimon alueelle lähellä Arushaa. Hän on jo luonut yhteyksiä heimon jäseniin, soveltaen työhönsä kurssilla opittuja menetelmiä. On ilmeistä, että kesäkuun lähetyskurssi kantaa hyvää hedelmää; kiitos siitä Jumalalle!”

Tansaniasta löytyy vielä 27 saavuttamatonta heimoa (6milj. ihmistä). Seuraavaksi järjestämme kurssiin osallistuneille jatkovalmennusta sekä internetin välityksellä että ”Tästä Eteenpäin” -seminaarilla, joka tullaan toteuttamaan toukokuussa 2020. Muistetaan näitä tapahtumia rukouksin, kuten myös kurssilaisia työssään – saakoon Jumalan tuli ja näky levitä heidän kauttaan!

Annamme kaiken kunnian Jumalalle ja haluamme kiittää jokaista, joka oli osaltaan mahdollistamassa tämän kurssin toteutumisen!

Fasilitaattori-tiimiimme kuului pastorit Arto Sädeaho, Jonathan Lemmetti ja Shierley Siwi. Myös pastorit Erik Klar Thaimaasta, Aki Miettinen ja tri Paul Ng Singaporesta toivat arvokkaan kokemuksensa näille viikoille.

 

GNN Radio Patmoksen Aamuvieraana

Arto & Orvokki Sädeaho ja Shierley Siwi olivat 17.07.2019 Radio Patmoksen vieraina Aamuvieras-ohjelmassa, jossa toimittaja Leena Metsämäki haastatteli heitä GNN:n työstä.

Pioneerityön valmennusta Tansaniassa

Järjestämme Tansanian Dar es Salaamissa kolmen viikon lähetysvalmennuksen (7.-26.6.2019). Se on tuorein ponnistuksemme! Tälle motivoivalle kursille on ilmoittautunut 50 paikallista pastoria ja seurakunnan muita työntekijöitä, joita varustamme työhön oman maansa vielä saavuttamattomien heimojen (30) keskuudessa.

Erään tansanialaisen tuoreeltaan kertomana, yksi vaikeimpina pidetyistä heimoista ovat Zaramot, joita löytyy noin 1,2 miljoonaa. He ovat  huomiomme keskiössä. Edellisellä matkallamme vierailimme eräässä Zaramo-kylässä (100% muslimeja) ja tuon vierailun päätteeksi kyläpäällikkö toivotti evankelistan tervetulleeksi aloittamaan työn kylällä. (Yllä olevassa kuvassa tiimimme on matkalla kohti tuota kylää.)

Tähän hankkeeseen olemme olleet yhteistyössä kesästä 2018 lähtien ja kurssin järjestelyt ovatkin pitäneet GNN-tiimin kiireisenä.

Tämä ei ole vain yksi tapahtuma muiden joukossa! Meille tämä pioneerikurssi on uusi kanava ja avaus lähetyshankkeissamme saavuttamattomien kansanryhmien pelastukseksi. Siitä saatuja kokemuksia tulemme hyödyntämään myös muissa kohdemaissa.


Haluaisitko olla mahdollistamassa ’Darin’ Pioneerikurssia?

  • Voit tehdä lahjoituksen menemällä ’Lahjoita’-sivullemme ja valitsemalla sieltä kohteen ’Afrikan pioneerityö’ (3560).

Rukouksemme on, että Hyvien Uutisten Verkosto (Good News Networking – GNN) voisi kantaa yhä runsaampaa hedelmää!