Kansallinen nuoripari, kutsukaamme heitä vaikka Otoksi ja Anitaksi, lähtivät pari vuotta sitten uuden, saavuttamattoman heimon keskelle. Innolla he suunnittelivat, miten välittäisivät Jumalan raukkauden läsnäoloa heimon keskelle.

Kontakteja torilta

Aamuisin Anita valmisti ruoka-annoksia. Ne hän Oton kanssa kärräsi torille myytäväksi, ja sai samalla tutustua seudun asukkaisiin. Ruoka kävi kyllä kaupaksi, mutta muuten tulokkaisiin suhtauduttiin ennakkoluuloisesti – varsinkin kun he olivat kristittyjä.

Ennakkoluulot jarruttamassa

Torjuvien asenteiden paineessa oli vaikea elää. Mutta hiljalleen avautui tilaisuuksia kertoa uskosta; siitä, että Isa Almasih (Jeesus) on myös syntiemme sovittaja, ei vain profeetta. Tapaamisemme aikana Otto totesi vaisusti: ”Olemme tehneet kaiken voitavan, mutta voittaneet vain yhden sielun Herralle.”

Vain yksi sielu?

Sydäntäni puristi kuullessani nuo alakuloiset sanat. Suurin toivein he olivat lähteneet voittamaan uuden heimon asukkaita evankeliumille.

Kutsumus oli koetuksella. Onnistuisimmeko? Pitääkö pysyä asemapaikallaan, maksoi mitä maksoi?

Mielessäni etsin sanoja, millä rohkaista apealla mielellä olevaa pariskuntaa.

Sankareita katvealueilla

Sitten kerroin heille miten tärkeää tuo työ on! Osaltaan he olivat edistämässä Ilmestykirjan (7:9) hetkeä, jossa kerran on oleva koolla lukematon joukko ”kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä”.

Ehkä koskaan heistä ei kuulla suuria. Ehkä toisilta saatu arvostus jää vähäiseksi. Mutta Jumalan pioneereina he ovat sankareita! Kerran myös he voisivat iloita siitä, että olivat uskollisia ponnistuksissaan. Kerran myös he saavat kuulla: ”Hyvin tehty, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Mene Herrasi iloon”.

Toivo herättää motivaation

Aistin, miten alakulon sijaan alkoi nousta toivo. Näyn avartuminen motivoi. Lopuksi siunasin heitä luvaten, että muistamme heitä rukouksin myös Suomessa.

Unohdammeko massatilaisuuksia ja suuria foorumeita ihaillessamme yhden sielun? Sen arvo on mittaamaton, koska se ainoana asiana siirtyy tästä ajasta iäisyyteen.

Kerran perillä mitataan ponnistustemme todellinen arvo!

Tapasin jämäkän pastori Berkatin Sumatralla (nimensä tarkoittaa siunausta). Nuori Berkat lähti 90-luvulla raamattukoulusta uudelle alueelle Pohjois-Sumatralla.

Nollapisteestä

Hän aloitti vaimonsa kanssa nollapisteestä. Joka kuukausi he rukoilivat ja paastosivat yhdessä kolme vuorokautta. Berkat myös kierteli tutustumassa alueen asukkaisiin n. 3 km:n laajuisella alueella. Kukaan aikuisista ei tullut 4x4m kokouspaikkaan, jonka he olivat vuokranneet. Sitten alkoi tulla lapsia, joille pariskunta aloitti pyhäkoulun. Berkat jatkoi edelleen sitkeästi yhteydenottoja ympäristön asukkaisiin, ja lopulta eräs aikuinen ilmaantui kokoukseen! “Olimme niin innoissamme, että pidimme hänelle oman herätyskokouksen”, Berkat muistelee.

Menestystä ja vastustusta

Kohta alkoi tulla muitakin. Pian paikka kävi niin ahtaaksi, että he etsivät käyttöönsä talon, jonka väliseinät purettiin kokoustilaa varten. Työn menestyessä alkoivat viranomaiset kuulustella Berkatia. Öisin katolle heiteltiin kiviä, ja yövahdit herättelivät perhettä eri tekosyin. ”Nukkuminen oli todella vaikeaa”, kertoi Berkat.

Bensaa ja poliiseja

Kokousten väkimäärä kasvoi, ja uskoon tulleista monet kääntyivät valtauskonnosta. Pian nousi kiivas vastustus. Kirkon tuolit käytiin rikkomassa. Sitten vastustajat toivat bensiiniä ja yrittivät miekat kourissa polttaa kokouspaikan. Kiristynyt tilanne toi poliisin ja sotilaat paikalle. ”Se oli vauhdikasta aikaa”, Berkat naureskelee iloisesti. Hänet vietiin kuulusteltavaksi paikalliseen kyläneuvostoon, ja painostettiin lopettamaan kokoustoiminta. ”No, sen sunnuntain kokous jäi pitämättä, mutta koetimme vielä jatkaa”, hän muistelee. Lopulta kuitenkin kävi mahdottomaksi enää jatkaa.

Uusi paikka ja työrauha

Hieman kauempaa löytyi uusi paikka, jossa he ovat saaneet jatkaa toimintaa rauhassa. Nykyiseen tilaan mahtuu arviolta noin parisataa kuulijaa. Haastatteluun mennessä Berkat oli kastanut sata uutta uskoon tullutta – monet valtauskonnosta. “Vanhemmat yleensä hylkäävät uskoon tulleet, ja heidät eristetään omasta perheestään”, totesi haastateltavani.