Lyhyt Katsaus Itä-Afrikka 2025

Tansania (Helmi-maaliskuu)

Arushassa, tiimimme GNN antoi viikon jatkokoulutusta 52:lle maan eri lääneistä kokoontuneille pastoreille. Heidän mukaansa jaettiin 3000 kpl Mwanga (Valo) -nimistä pyhäkouluopasta. Olimme tilanneet painoksen jaettavaksi aiemmissa 22 alueseminaareissa koulutetuille 2800 työntekijälle.

Haastoimme heidät tästä eteenpäin vastuuseen maan lopuista seminaareista. GNN tukisi vain Fransista, joka koordinoi tapahtumia ja pitää hallussaan Meiltä saamansa koulutusmateriaalit.

Touko-heinäkuussa Francis ajoi ensin masai-paimentolaisten keskuuteen, sitten hän järjesti lastentyön koulutusviikon Kilimanjaron alueen pastoreille. Pian sen jälkeen seurakuntien lapsityössä alkoi näkyi kasvua.

Muistathan? Lastentyö on avainasemassa koteihin ja uusien heimojen keskuuteen!

Kigomassa, joka on vahvaa muslimialuetta, järjestettiin lastenkonferenssi 2500:lle lapselle. Se näkyi TV kanavalla maanlaajuisesti.

– Koordinaattorina toimi pastori, joka sai oli saanut kipinän GNN 2022  -lähetyskurssilta.

Tansanian GNN tiimin, Franciksen johdolla, pitämä seminaari johti Bunjussa pidettyyn lastenleiriin ennen koulujen alkua ja vielä toiseen joulukuussa.

Länsi-Ugandassa

Mubendessa jatkokoulutus alueen pastoreille UPG-työstä* ja jatkoksi seminaari nuorille työntekijöille. Sen innoittamana nuori Dr. Jordan järjesti opiskeli-joille kohdistetun kampanjan Kampalan yliopistolla.

(*UPG = Unreached  People Groups)

Samalla viikolla osallistuimme radio-ohjelmiin, joita olemme tukeneet vuosia. Piispa John raportoi vuoden 2025 aikana kirjatun 461 uskonratkaisua Lähetykset kuuluvat 30 miljoonan asukkaan asuma-alueilla Itä-Afrikassa. Jokaisen lähetyksen jälkeen studioon tulvii n. 25 soittoa viikoittain, monet heistä muslimeja. Uskoon tulleet ohjataan paikallisiin seurakuntiin.

Tuimme myös osin Piispa Johnin kokoussarjoja Karamodja -heimon ja Koillis-Ugandan alueilla.