Jonathanin jäähyväissanat

Jotta he saisivat kuulla!

Evankeliumi pitää saarnattaman kaikille kansanryhmille – Koolla suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä.

Nämä ajatukset ovat piirtyneet sydämeeni 51⁄2 vuoden aikana, joina palvelin GNN Finland missioissa ja kotimaassa.

Kulunut jakso oli hyödyllinen: Opin erilaisia asioita Artolta ja Orvokilta, sekä heidän innostaan saavuttamattomien kansanryhmien työssä. Arton kanssa teimme lukuisia missioita Itä-Afrikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Pidimme Suomen seurakunnissa ’Näky-iltoja’. Toimitimme GNN nimissä yli 150 ’jotta he saisivat kuulla’ -radio-ohjelmaa. Ohjelmia kuullaan tiistaisin ja lauantaisin Radio Patmoksen kanavilla kautta Suomeen.

Nyt, kun Suomi-jaksomme päättyy ja uusi vaihe odottaa Australiassa, “jotta he saisivat kuulla,” työnäky säilyy tallella. Kiitos Arto ja Orvokki uskollisuudesta kutsumukselle.

Kiitos myös GNN johtoryhmälle kaikesta tuesta, sekä myös teille kaikille, jotka olette rukoilleet ja tukeneet meitä eri tavoin.

Herra vastaa ennen kuin osaamme edes pyytää!

Vuosi sitten ilmaantui Vantaan VICF seurakuntaan filippiiniläinen pariskunta, Edsel ja Barbara Klit. Olin tavannut heidät vuosikymmenen aiemmin, heidän käydessään tapaamassa Suomeen avioitunutta tytärtä. Yllättäen keväällä 2022, muuttivat Pastori Edsel ja Barbara Suomeen.

He tulivat myös VICF seurakuntaan. Tätä ennen he olivat toimineet 17 vuotta lähetystyössä Bangkokissa.

Edsel on armoitettu opettaja, jolla on monipuolinen koulutus. Tammikuun lopusta hänet kutsuttiin seurakunnan johtoryhmään (Council) ja on siitä lähtien opettanut raamattuilloissa keskiviikkoisin.

Pohdittuamme asiaa rukouksin, kutsuimme hänet VICF apulaispastoriksi. Edsel siunattiin tehtäväänsä 4.6.2023, samalla kun pidimme lähtöjuhlan Lemmettin perheelle. Salin täysi yleisöä aisti ilmassa uuden tuntua.

Edsel Klit toimii nyt kokoaikaisena pastorina senioripastori Ndegwa Mainan rinnalla. Kokeneena lähetyssaarnaajana Edsel osallistunee myös joihinkin GNN missioihin.

Muutosten vuosi

Jonathan Lemmetti tuli työtoverikseni 5 1⁄2 vuotta sitten Australiasta. Tarmokkaana ja auttavaisena hän oli mukana GNN missioissa ja puoliksi apulaispastorina Vantaan VICF-seurakunnassa. Hän on ollut pidetty persoona sekä kotimaassa että kohdemaissa.

Kaikella on kuitenkin aikansa: Jonathanin työsuhde GNN Finland ry:ssä päättyi 31.5.2023. Heinäkuussa hän jo palaa perheineen Australiaan. Kaksi vanhinta on jo opiskellut siellä vuoden 2023 alusta. Olemme Jonathanin perheen panoksesta kiitolliset sekä kotimaassa että lähetyskohteissa. – Tosin kaikki ei pääty tähän.!

Ensin surin hyvän työtoverin lähtöä. Sitten nousi mieleen, että menetyksen voisi kääntää siunaukseksi – Entä jos GNN näky saavuttamattomista kansanryhmistä laajenisi Australiaan, jossa on tehty merkittävää lähetystyötä mm. Papua Uudella- Guinealla.

Jospa uusi sukupolvi ottaisi saavuttamattomat kansanryhmät omaksi haasteekseen? Yksin Kaakkois-Aasian maista löytyy n. 700 sellaista kansanryhmää. Olemme sopineet, että Jonathan koettaisi Australiasta käsin jatkaa GNN Afrikan koordinointia . . .

Siinäpä rukousaihetta kerrakseen!

 

Miten aloittaa lähetystyö seurakunnasta?

Seminaariteemani ”Miten aloittaa lähetystyö seurakunnasta?” juontaa kolmen vuosikymmenen taakse Indonesiaan. Tuolloin GPdI- seurakuntaliikkeen johdon toivomuksesta olin huolella valmistellut käytännönläheisen strategian, miten voisivat alkaa lähetystyön Indonesiasta. (Strategia tarkoittaa oppia sodan voittamisesta. Toki sellaista tarvitaan myös hengellisessä sodankäynnissä Pyhän Hengen ohjaamana.)

Mutta kuukausia indonesiaksi valmistelemani strategia hautautui keskusjohdon päälle tunkevien kiireiden alle. Lopulta asiat tyystin unohtui.

Pettyneenä olin haudannut työstämäni materiaalin arkistojen uumeniin, kunnes soitin tammikuussa 2023 Indonesiaan. Puhelun aikana tuo unohtunut materiaali nousi uudelleen mieleeni. Kaivoin kirjoittamani suunnitelman esiin ja käännätin sen englanniksi.

Nyt Tansanian kurssilla ensi kerran ’koeponnistin’ tuon ruohonjuuritason suunnitelman osallistujille. Höystin aihetta kenttäkokemuksilla ja kerroin, vastusten ja hyökkäysten tullen on tärkeä säilyttää päähuomio kutsumuksessa, jottei voimat valu hukkaan.

Kuvasin miten kotka häiriöiden uhatessa levittää siipensä ja kohoaa korkeuksiin. Samoin kotkasielu jättää näykkimiset ja tölväisyt omaan arvoonsa. Rukouksen siivin voi nousta hengessä avaralle. Sieltä näkee kauas ja voi paremmin kuulla mitä Jumala puhuu.

Kutsuin osallistujat levittämään ’siipensä’ ja tuntemaan, miten Jumalan tuulet antavat nostetta hankaluuksien yläpuolelle. Luentosali täyttyi ’siipien räpsyttelyistä’ ja kaikilla oli hauskaa.

Turhaksi työksi luulemani materiaali sai kurssilla innostuneen vastaanoton. Usein Jumalan aikataulut eroavat tyystin omistamme…

Arto Sädeaho

Pikku-Elsakin oli kurssilla mukana