Katastrofia Vuoden 2025 Lopulla

Salamatulva joka yllätti sekunneissa

Joulukuussa kerroimme, miten rankkasateiden ja trooppisen pyörremyrskyn aiheuttama salamatulva pyyhki alueita Acehin läänissä. Tuo lähes tsunamin kaltainen tulva vei mukaansa kokonaisia kyliä.

Lehdistö uutisoi, että menehtyneiden määrä noussee yli tuhanteen.

Yleensä avustusjärjestöt keskittyvät tällaisiin luon-nontuhoihin, mutta… 

Eräs seikka teki asian meille henkilökohtaiseksi: Tulva osui koululta vuosien mittaan lähetettyjen pioneerien asemapaikkoihin.

Olimme tukeneet heitä alueiden saavuttamattomien heimojen työssä ja monet heistä pärjäsivät jo omillaan. Sitten iski tulva!

On selvää, että tällaisen hävityksen jälkeen emme halunneet jättää heitä pulaan, vaan halusimme auttaa uuteen alkuun työkohteissaan. He ovat meidän sisariamme ja veljiämme (Mt.12:49-50).

ENSIKSI KUITENKIN KIITOSAIHE:

Jumala varjeli kaikki pioneerit hengissä!

Pr. Shierley Siwi järjesti avustustustiimin tuhon keskelle ja raportoi siitä palattuaan joulun alla takaisin:

Haluan kiittää Jumalaa GNN:n kautta tulleesta tuesta joka merkitsee paljon tuhon keskeltä selviytyneille pioneereille. He ovat nyt kaikki turvassa, mutta monet menettivät kaiken.

Myös kodit ja rukoushuoneet vaurioituivat osittain. Tuhoista kärsivät myös koululta aiempina vuosina lähteneet pastorit seurakuntineen.

Sydäntäni kosketti nähdä, miten pioneerimme kaikista haasteista huolimatta ovat pysyneet uskollisesti siellä, mihin heidät oli lähetetty koululta vuosien aikana.

Istutettuaan uusia seurakuntia, he ovat jatkaneet siellä koskaan jättämättä paikkaansa. Monet seurakuntien jäsenistä olivat myös menettäneet kaiken. Autoimme myös heitä!

Eräs vasta työssä alkuun päässyt pioneeripariskunta pienen lapsen kanssa pelastuivat vain vaatteet yllään.

Vuokrasimme heille paikan, jossa yöpyä. Hankimme myös keittiövälineitä ja muuta tarpeellista.

 

Shierley Siwi

 

Kiitämme Sinua kaikesta, missä olet mukana tässä siunatussa työssä!

Lyhyt Katsaus Aasia 2025

Indonesia (Huhti-toukokuun vaihde)

Ensin Jakartassa rakentumisviikko työkohteissaan vuosia toimineille 19 UPG-pioneereille.

Sunnuntaikokousten jälkeen siirryimme tutulle Sumatran raamattukoululle. Siellä päivät aletaan klo 4 rukoustunnilla. Aamutoimien jälkeen oppitunnit alkavat klo 7.00. Päivän mittaan luennot 1. ja 2. vuosikurssille. Sitten perään iltatilaisuus.

Kahden viikon aikana pidimme Kimmon kanssa kumpikin 20 sessiota. – Koulutuksen kurinalaisuus on näkynyt myöhemmin edukseen kenttäoloissa.

Toukokuun valmistumisjuhlasta lähetettiin 26 pioneeria istuttamaan seurakuntia ’pimeille’ paikkakunnille ja 13 muuta UPG- heimojen keskuuteen. GNN on lähettänyt säännöllistä ns. ’start-up’ -tukea 1 -2 vuodeksi pioneereille (840 € / vuosi).

Useimmat tukijat maksavat kuukausittain 70 €/kk. Yli 80 % lähtijöistä onnistuu kohteissaan!

Ryhtyisitkö tukijaksi?

Viite: 3117

Itä-Malesia ja Vietnam (lokakuussa)

Kaksiviikkoinen missiomme kohdistui ensin Suomea suuremmalle Borneon saarelle Itä-Malesiassa. Siellä koulutus-viikkoon osallistui 25 nuorta työntekijää.

Jatkoimme Vietnamiin, jonka HCM-Cityssä (Saigon) koulutukseen osallistui 25 pastoria ja evankelistaa, kaukaisimmat tulivat 1000 km päästä pohjoisesta.

Koulutusten tarkoitus on herättää kansalliset seurakunnat ja työntekijät vastuuseen omien saavuttamattomien kansanhei-mojensa evankelioimisesta.

Kaakkois-Aasian alueelta löytyy vielä 700 saavuttamatonta kansanryhmää!

 

Arto Sädeaho

Lyhyt Katsaus Itä-Afrikka 2025

Tansania (Helmi-maaliskuu)

Arushassa, tiimimme GNN antoi viikon jatkokoulutusta 52:lle maan eri lääneistä kokoontuneille pastoreille. Heidän mukaansa jaettiin 3000 kpl Mwanga (Valo) -nimistä pyhäkouluopasta. Olimme tilanneet painoksen jaettavaksi aiemmissa 22 alueseminaareissa koulutetuille 2800 työntekijälle.

Haastoimme heidät tästä eteenpäin vastuuseen maan lopuista seminaareista. GNN tukisi vain Fransista, joka koordinoi tapahtumia ja pitää hallussaan Meiltä saamansa koulutusmateriaalit.

Touko-heinäkuussa Francis ajoi ensin masai-paimentolaisten keskuuteen, sitten hän järjesti lastentyön koulutusviikon Kilimanjaron alueen pastoreille. Pian sen jälkeen seurakuntien lapsityössä alkoi näkyi kasvua.

Muistathan? Lastentyö on avainasemassa koteihin ja uusien heimojen keskuuteen!

Kigomassa, joka on vahvaa muslimialuetta, järjestettiin lastenkonferenssi 2500:lle lapselle. Se näkyi TV kanavalla maanlaajuisesti.

– Koordinaattorina toimi pastori, joka sai oli saanut kipinän GNN 2022  -lähetyskurssilta.

Tansanian GNN tiimin, Franciksen johdolla, pitämä seminaari johti Bunjussa pidettyyn lastenleiriin ennen koulujen alkua ja vielä toiseen joulukuussa.

Länsi-Ugandassa

Mubendessa jatkokoulutus alueen pastoreille UPG-työstä* ja jatkoksi seminaari nuorille työntekijöille. Sen innoittamana nuori Dr. Jordan järjesti opiskeli-joille kohdistetun kampanjan Kampalan yliopistolla.

(*UPG = Unreached  People Groups)

Samalla viikolla osallistuimme radio-ohjelmiin, joita olemme tukeneet vuosia. Piispa John raportoi vuoden 2025 aikana kirjatun 461 uskonratkaisua Lähetykset kuuluvat 30 miljoonan asukkaan asuma-alueilla Itä-Afrikassa. Jokaisen lähetyksen jälkeen studioon tulvii n. 25 soittoa viikoittain, monet heistä muslimeja. Uskoon tulleet ohjataan paikallisiin seurakuntiin.

Tuimme myös osin Piispa Johnin kokoussarjoja Karamodja -heimon ja Koillis-Ugandan alueilla.

 

Uusi Vuosi 2026

Kun vuonna 1998 lähdin ensimmäiselle aktiomatkalle kuukaudeksi Espanjaan, en olisi ikinä osannut kuvitella, että vuonna 2026 tulen tekemään täysiaikaisesti työtä saavutta-mattomien kansojen parissa.

Olen mielihyvällä todennut, että GNN Finland toiminnot ovat rakennettu muotoon, jossa se parhaiten palvelee maailman kansanryhmien saavuttamista.

Suhteet, jotka Arto ja Orvokki ovat vuosien mittaan luoneet, varsinkin Indonesiaan, ovat avautuneet minullekin selkeästi. Työn jatkuvuutta ollaan siis valmisteltu, jotta GNN voisi toimia vielä vuosikymmeniä, jos Herramme tulo viipyy.

Uskomme vahvasti, että menetelmällä, jossa kansalliset uskovat alkavat saavuttamaan oman maansa saavuttamattomia kansan-ryhmiä, saadaan lähetyskäsky toteutettua ehkä jo seuraavan sukupolven aikana.

Arto useasti lainaa Jeesuksen sanoja Jh.9:4:

niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa.

Voimme vain arvailla mihin maailma etenee tulevaisuudessa.

Kuitenkin uskomme, että kaikkialla tullaan näkemään kansoja, jossa yksilöt toteuttavat Rm. 10:9 mukaan:

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.

Saamme nähdä suuren sadonkorjuun. Uskomme että GNN toiminta tulee myös kasvamaan. Se tarkoittaa, että tarvitsemme sinua mukaan tähän työhön rukouksin ja myös taloudellisesti.

GNN Finland ei ole ”meidän’ järjestö”. Uskomme että se kuuluu Jumalalle. Ja me saamme palvella Häntä yhdessä sen kanavana.

Siunattua ja alkanutta Vuotta 2026!

 

 

Kimmo Sarajärvi

Vakava Rukousaihe Joulun Kynnyksellä

GNN Uutis-Extra

 

Hyvä ystävä ja rukoustukija,

Juhlimme äsken itsenäisen Suomen 108. vuotta! Edessä ovat Joulunpyhät ja Uusi Vuosi 2026.

Maailman murheet jäävät hetkeksi taka-alalle. Varmistamme vain, että perheellä on kaikki hyvin…

Ennen sitä meillä on vakavaa asiaa:

Tietyt Indonesiaan tukemamme pioneerit, uskon-veljemme ja – sisaremme perheineen joutuivat reilu viikko sitten  rankkojen monsuunisateiden ja trooppisten pyörre-myrskyjen uhreiksi Kaakkois-Sumatran rannikkoalueella!

GNN kautta olemme tukeneet pioneereja alueelle!

Äkkitulvien ja maanvyörymien seurauksena Acehin ja Sumatran alueella oli 6.12. mennessä menehtynyt 908 ihmistä ja kateissa 410. Lukujen pelätään tästä nousevan.

Jakarta Post kertoi eilen:

Taudit leviävät tulvan uhrien keskuudessa. Kuumeen, lavantaudin ja ihoinfektioiden lisääntyessä viranomaiset tehostavat terveysneuvontaa ja tautien ehkäisytoimia, suojellakseen haavoittuvia yhtei-söjä.

Arvio tuhoista

Ulkomaiset avustusjärjestöt arvioivat:

Vaikka Indonesiassa on totuttu katastrofeihin, tämän laajuus on lähes ennen näkemätön.

Kehitysapujärjestöjen panos on tässä tilanteessa tuiki tarpeellinen.

Tämä katastrofi osui myös tuettuihin pioneereihimme!

Olemme GNN kautta tukeneet alueen pioneereja Suomesta käsin jo vuosia. He ovat nähneet vaivaa, jopa vainoja, viedäkseen evankeliumin sanomaa siellä asuvien saavuttamattomien kansanryhmien ulottuville. Siksi koemme, että he ovat meille rakkaita -laajennettua perhettä Jeesuksen sanojen mukaan. Tämä tekee asiasta henkilökohtaisen!

 

Alueen työ oli jo hyvällä alulla

Ennen katastrofia oli alueelle syntynyt jo 7-8 seurakuntaa, sekä 2 uutta pioneeriavausta. Lähialueet huomioiden kaikkiaan 20 seurakuntaa.

Kuitenkin tässä katastrofissa jotkut menettivät kaiken! Kiitos Jumalalle, jotkut pioneerit pelastautuivat pelkät vaatteet yllään. He näkivät  päiväkausien ajan nälkää ennen turvaan pääsyä. Osaa pioneereista ei vieläkään ole tavoitettu.

Nyt alueen pioneerit tarvitsevat uuden alun!

 

 

Jeesus sanoi:

Tässä ovat äitini ja veljeni. Sillä joka tekee taivaallisen Isäni tahdon, se on minun veljeni, sisareni ja äitini. (Matt. 12:49-50)

Mestarimme korosti hengellistä sukulaisuutta fyysisen sijaan.

Yhdyshenkilömme Indonesiasta kertoi näin:

  • [1.12.2025, klo 11.36]: Aceh’ssa ja Pohjois-Sumatralla toimivien pioneeriemme kodit ovat tuhoutuneet ja nyt he etsivät suojaa. Vain yhteen pariskuntaan saimme yhteyden. He ovat turvassa vain vaatteet yllään. Toiseen pariskuntaan en vieläkään saa yhteyttä.Heihin iski äkkitulva, heidän talonsa tuhoutui. Heillä ei ole mitään jäljellä ja he näkevät nälkää.
  • [2.12.2025, klo 07.02] Pyysin aiemmin lähteneitä lähialueen pioneereja etsimään tulvan varaan joutuneita työntekijöitämme. He kertoivat, etteivät vielä ole pystyneet pelastustoimiin, koska teitä ei ole avattu tulvan ja sen aiheuttamien jälki-maininkien vuoksi. He koettavat löytää toisen tavan pelastustoimille.
  • [3.12.2025, klo 8.46] Kehotin heitä vuokraamaan veneen ja etsimään kadonneet pioneerit. Kahden päivän kuluttua löysimme ensimmäisen pariskunnan tuhansien ihmisten joukosta. Vaikka he olivat etsineet suojaa löydettäessä korkeammalta paikalta, veden pinta oli heillä niskaan saakka, kun heidät poimittiin veneeseen. 
  • Seurasin etänä puhelimesta pelastustoimien etenemistä. Pyysin pariskuntaa viemään pienen tyttärensä lääkäriin, koska hänellä oli korkea kuume koska päiväkausia syömättä ja juomatta.
  • Myös jo vuosia aiemmin lähetetyt muut pioneerit ovat kärsineet katastrofista. Yhteydenpito ei onnistu, koska satoja puhelinmastoja on vaurioitunut katastrofin seurauksena. Vielä on kadoksissa toinen pariskunta, jolle syntyi esikoisen viime kesänä.
  • Jotkut silminnäkijät ovat verranneet tapahtumia tsunamin kaltaisiin olosuhteisiin, äkkitulvan yllättäessä, jopa sekunneissa.
  • 5.12.2025, klo 6.08 Ylistys Herralle! Sain vihdoin yhteyden toiseen pioneeri-pariskuntaan. Puoliso ja vauva säilyneet hengissä. Koti oli joutunut tulvan ympäröimäksi, eikä sähköjä ja yhteyksiä saatu toimimaan. Vihdoin he pääsivät kiipeämään lähikukkulalle, josta viestittivät minulle. Ruokakin oli loppu. Käskin heitä hakeutumaan erään vanhemman työntekijän kirkolle.

Käytännössä tuhoalueella työskennelleet pioneerit ovat menettäneen kaiken!

Haluamme auttaa heitä koska arvokas työ jäi kesken ja he tarvitsevat uuden alun!

Kunkin seurakunnan uudelleen käynnistys maksaa arviolta n. 4.000 €. Vakiintuneita kohteita tuhoalueella oli 8 ja sen lisäksi 2 aloitetta käynnistynyt ennen kuin tämä tuho iski alueelle.

Miten olisi, jos suuntaisimme osan joululahjoista tähän ajankohtaiseen tarpeeseen?

Sananlaskut 3:27-28 kehottaa:

Älä sano lähimmäisellesi: Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan, kun sinulla kuitenkin on.

 

Mikä hyvänsä summa, auttaa asiaa eteenpäin!

GNN tili: FI52 1244 3000 1156 24

Katastrofin tukiviite: 1122

Kiitos joulumielestäsi tositarpeessa oleville uskon pioneereille!

 

P.S. Tilannepäivitys 18.12.-25

Avustustiimi on pääsemässä tuhoalueelle auto täynnä vaatteita, keittiövälineitä jne.

Teemme täydennyksiä liikkeistä tuhoalueen ulkopuolelta, koska siellä kaupat ovat tuhoutuneet. Joillekin alueille ei vieläkään pääse käsiksi, koska vesi estää pääsyn Hallitus yrittää puhdistaa teitä. Joten meidän on tehtävä uusi matka joulun ja uudenvuoden jälkeen niihin paikkoihin, jotka ovat vielä suljettuina. Tämä on haastavaa aikaa Indonesiassa.

 

 

Arto & Orvokki Sädeaho

Kimmo & Laura Sarajärvi & koko GNN tiimi

Uganda

Tukemamme Yöradiotyö Ugandaan

Ohjelmat ovat edenneet hyvin: Joulukuun raportissa rekisteröitiin 171 uskon ratkaisua.

Tammikuun 2025 loppupuolelle olemme tallentaneet jo 40 uutta uskoon tuloa. Kunnia siitä  Jumalalle.

Aiottu vielä saavuttamattoman Karamoja-heimon missio ei päässyt toteutumaan suunnitellussa aikataulussa. Tämä johtui taloudellisista vaikeuksista. Yritämme kuitenkin kovasti varmistaa, että menemme sinne ennen kuin GNN Leadership Conference alkaa maaliskuun alussa.

Pietään näitä rukouksisssaamme.

Piispa John Magaba

 

Kaksi seminaaria pidetään Mubendessä

Itä-Afrikan Missio 2025

TANSANIA

GNN tiimi lähtee Tansaniaan 21.2.-25 jatkaen sieltä toiseksi viikoksi Ugandaan 28.2. Tuohon kahden viikon matkaan tarvitaan paljon rukoustukea!

Tansaniaan saapuessa ovat lastentyön Mwanga -opetuskirjat (Valo) painos 3000 kpl jo valmiit jaettavaksi eri maakunnista Arushaan tuleville pastoreille.

He puolestaan jakavat ne alueillaan jo kurssitetuille työntekijöille. Annamme siinä yhteydessä heille 3 päiväisen videokoulutuksen suahiliksi* (8 oppituntia 2. tason koulutusta, jonka videoin lapsityön veteraanien Mirjami ja Raili kotona). Tarkoitus on, että osallistujat jakavat opetusta edelleen alueillaan.

Lastentyöhön on Tansaniassa huutava tarve koska maassa on 30 milj. alle 14-vuotiasta lasta!

Kiitos aihe on että Mwanga kirjapainoksen kulut saatiin katettua, kiitos siitä uhraajille!

GNN lähetyskursseilta aktivoituneet pastorit ovat kampanjoineet 10 uusien heimon parissa (katso kartta).

Miehemme Afrikassa, ugandalainen lähetyssaarnaaja Francis Tusiime on koordinoinut Tansanian  GNN-tiimin toimintoja meille vuodesta 2018 lähtien.

Satoa Ugandan Yöradiossa

Haluaisin jakaa kanssanne jännittävät uutiset Jouluviikon radiokokouksesta sunnuntaina (22.12). Jumalan armosta 26 ihmistä, mukaan lukien muslimit, katolilaiset ja protestantit, hyväksyi Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Herrakseen ja Vapahtajakseen.

Palaute ylitti odotukset! Studion puhelinlinjat tukkeutuivat soittajista, jotka etsivät rukousta ja kertoivat todistuksensa. Jotkut muslimit, jotka eivät päässeet perille puhelimitse, lähettivät viestejä, joissa tunnustivat päätöksensä seurata Jeesusta Kristusta. Rukoilin heidän kaikkien puolesta, samoin kuin sairaiden ja eri rukousaiheiden puolesta.

Haluan ilmaista sydämelliset kiitokseni teille ja GNN Finlandille rakkaudestanne ja tuestanne radiotyötämme kohtaan. Kumppanuutenne ansiosta olemme voineet tavoittaa Ugandan ja Itä-Afrikan tavoittamattomia ihmisiä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kanssa. Olemme kiitollisia osoittamastanne luottamuksesta meitä kohtaan ja siitä, että olette osa tätä mahtavaa toimeksiantoa.

GNN Finland ry 
FI52 1244 3000 1156 24 
Viite: 3023 Ugandan Yöradio

Toivotan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!!

Siunausta,

Flash-Jordan

Joulu terveiset 2024

Isän sydämen syke

Jeesus: ”Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” (Jh.20:21)

Kaiken keskus ihmisellä on sydän. Lähetyskurssimme johtaja, Ensio Mustonen kertoi aikoinaan lääkärin lohduttaneen, että sydän kestää loppuun saakka. Puhuttaessa sydämen asioista, tarkoitamme niitä asioita mille annamme parhaan huomioimme.

Kun sitten aikanaan jätämme perintöä, meille on tärkeää ohjata se sellaiseen tarkoitukseen, joka palvelee sydäntä lähellä olevia asioita. Perintö saattaa olla henkistä, mikä jää puhuttelemaan seuraavia sukupolvia, mutta yleensä se koskee jäämistöä, jonka testamenttaamme jälkeen jääville.

Minusta kauaskantoisinta on sellainen perintö, joka koituu ihmisen iankaikkiseksi parhaaksi. Lähetystyöhön annetut varat ovat Isän sydämen mukaisia ja sellaisesta lahjoittaja voi iloita jo eläessään.

Aina kun lähetän tukea saavuttamattomien työhön, koen suurta mielihyvää ajatellessani niillä edistettävän päämäärää, jonka myötä tulevat edustajat kaikista kansanryhmästä kerran seisomaan valtaistuimen edessä laulamassa uutta virttä. Huikea näkymä!

GNN Finland ry. on pieni lähetysyhdistys, jolla on suuri näky. Ajamme ’yksillä raiteilla’, tarkoittaen sillä keskittymistä eri kansanheimojen saavuttamiseen evankeliumilla.
Tähän saakka olemme onnistuneet pitämään kotimaan kulut minimissä. Emme edes pidä toimistoa jotta meille ohjatut ’korvamerkityt’ varat lähtevät sellaisenaan, jopa pankkikulut itse maksaen, tarkoitukseen, johon ne osoitettiin.

Valmennamme ja jalkautamme paikallisten kumppanien yhteistyönä valikoituja kansallisia pioneereja saavuttamattomien kansanheimojen keskuuteen ja uusille alueille, joissa ei tunneta sanomaa Jeesuksesta.

Eräs nuorukainen menehtyi liikenteessä Sumatralla ollessaan matkalla raamattukouluun. Sureva isä teki laulun, jonka sanat koskettavat itseäni joka kerta:

Elämä on tilaisuus, palvella Herraa.
Ethän haaskaa aikaa, jonka sait Häneltä.
Kuin tuoksuva kukka joka aamulla kukoistaa niityllä, Kuihtuu sitten päivän paahteessa.
Niin myös elämä täällä kestää vain hetkisen verran.
Kerto:
Oi Herra, käytäthän elämääni, kun olen vielä voimissani. Sitten kun en enää jaksa, on elämäni koitunut siunaukseksi.

Olet nuori tai jo ikääntynyt, me olemme täällä vain hetken verran. Millaisen jäljen me jätämme jälkeemme, kun se aika koittaa?

– Arto Sädeaho –

 

Lapset, maailman suurin saavuttamaton ihmisryhmä

Kahdeksan kymmenestä lapsesta maailmassa ei ole koskaan kuullut syntisten Vapahtajasta. Äskettäin tarkentui tieto, että GNN valmentama tiimi Tansaniassa on kolmen vuoden aikana eri puolilla Tansaniaa kouluttanut 22 lastentyön alueseminaareissa 2800 pastoria, piispaa ja lasten työssä toimivaa opettajaa.

Heille on järjestetty 1. tason koulutus, mutta 2. taso* jäi varojen loppuessa vielä kesken. Lisäksi puuttui varsin hyödyllinen opettajien opas. Nyt siihen kuitenkin on luvassa parannus:

Lapsityön veteraanien, Mirjami Ylenius-Kuosmasen ja Raili Väisäsen uusima opas saatiin viimeisteltyä. Olen juuri sopinut 3000 MWANGA-kirjan painoksesta Tansaniaan. Se jaetaan kaikille 1. kurssin käyneille. Lähdemme maaliskuussa 2025 Arushaan, Kilimanjaron lähelle. Kustakin kurssista kutsutaan sinne avainhenkilöt, jotka saavat kirjat mukaansa jaettavaksi seminaareihin jo osallistuneille. Niihin osallistuneet ovat panneet toimeksi.

Käsitettyään lapsen arvon, he ovat saaneet uutta näkyä työssä. Lastentyö on moninkertaistunut ja jopa uusia seurakuntia on syntynyt.

Kun ajattelee Tansanian liki 30 miljoonaa alle 14-vuotiasta lasta, haaste on toki mittava. Mutta voimme hoitaa osuutemme, jos vain jaamme urakan pieniin osiin. Haluaisitko Sinä olla osa itseäsi suurempaa tehtävää? Se voi osaltaan ratkaista monien iankaikkisuuskohtalon?