Unelma

Kaakkois-Aasiassa (10 ASEAN maata) elää liki 700 miljoonaa ihmistä. Luku kattaa 1748 kansanryhmää. Niistä 665 ovat vielä ns. saavuttamattomia (44 % alueiden väestöstä)

Vuonna 1984 etsin suuntaa elämälle. Paastosin ja rukoilin 10 päivää. Lopussa sieluni silmien eteen piirtyi Kaakkois-Aasia, jota peitti pimeys. Vain harvakseen, siellä täällä, erottui pieniä valopisteitä. Jossain näkyi suurempia valokeskittymiä Käsitin, että niiden joilla on valo, tulee viedä sitä pimeyden keskelle.

Neljä vuotta myöhemmin suuntauduimme Indonesiaan. Siellä syntyneet yhteydet ovat kantaneet näihin päiviin saakka. Vaikka näky arjen keskellä lähes unohtui, se ajoittain muistui mieleeni.

 

“Ano minulta…”

Ennen vuoden 1988 kentälle lähtöä meille elävöityi Psalmin 2 jae 8.

Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.

Olemme usein pyytäneet kansoja tuon jakeen mukaisesti.

 

Herralta:

Olisiko mahdollista saada vaikka kymmenykset noista kansoista?

Samalla muistimme, että Indonesian kumppanuudessa on pioneereja lähtenyt jo 24 heimon keskuuteen. Yhden raamattukoulun panos, vaikka kuinka merkittävä, ei silti riitä!

Kaakkois-Aasian maiden kansalliset työntekijät tulee herättää laajemmin omien saavuttamattomien kansojensa evankelioimiseen. Juuri siksi laajennamme seminaareja noihin maihin.