Joulu terveiset 2024

Isän sydämen syke

Jeesus: ”Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” (Jh.20:21)

Kaiken keskus ihmisellä on sydän. Lähetyskurssimme johtaja, Ensio Mustonen kertoi aikoinaan lääkärin lohduttaneen, että sydän kestää loppuun saakka. Puhuttaessa sydämen asioista, tarkoitamme niitä asioita mille annamme parhaan huomioimme.

Kun sitten aikanaan jätämme perintöä, meille on tärkeää ohjata se sellaiseen tarkoitukseen, joka palvelee sydäntä lähellä olevia asioita. Perintö saattaa olla henkistä, mikä jää puhuttelemaan seuraavia sukupolvia, mutta yleensä se koskee jäämistöä, jonka testamenttaamme jälkeen jääville.

Minusta kauaskantoisinta on sellainen perintö, joka koituu ihmisen iankaikkiseksi parhaaksi. Lähetystyöhön annetut varat ovat Isän sydämen mukaisia ja sellaisesta lahjoittaja voi iloita jo eläessään.

Aina kun lähetän tukea saavuttamattomien työhön, koen suurta mielihyvää ajatellessani niillä edistettävän päämäärää, jonka myötä tulevat edustajat kaikista kansanryhmästä kerran seisomaan valtaistuimen edessä laulamassa uutta virttä. Huikea näkymä!

GNN Finland ry. on pieni lähetysyhdistys, jolla on suuri näky. Ajamme ’yksillä raiteilla’, tarkoittaen sillä keskittymistä eri kansanheimojen saavuttamiseen evankeliumilla.
Tähän saakka olemme onnistuneet pitämään kotimaan kulut minimissä. Emme edes pidä toimistoa jotta meille ohjatut ’korvamerkityt’ varat lähtevät sellaisenaan, jopa pankkikulut itse maksaen, tarkoitukseen, johon ne osoitettiin.

Valmennamme ja jalkautamme paikallisten kumppanien yhteistyönä valikoituja kansallisia pioneereja saavuttamattomien kansanheimojen keskuuteen ja uusille alueille, joissa ei tunneta sanomaa Jeesuksesta.

Eräs nuorukainen menehtyi liikenteessä Sumatralla ollessaan matkalla raamattukouluun. Sureva isä teki laulun, jonka sanat koskettavat itseäni joka kerta:

Elämä on tilaisuus, palvella Herraa.
Ethän haaskaa aikaa, jonka sait Häneltä.
Kuin tuoksuva kukka joka aamulla kukoistaa niityllä, Kuihtuu sitten päivän paahteessa.
Niin myös elämä täällä kestää vain hetkisen verran.
Kerto:
Oi Herra, käytäthän elämääni, kun olen vielä voimissani. Sitten kun en enää jaksa, on elämäni koitunut siunaukseksi.

Olet nuori tai jo ikääntynyt, me olemme täällä vain hetken verran. Millaisen jäljen me jätämme jälkeemme, kun se aika koittaa?

– Arto Sädeaho –